Maksukyvyttömyysrekisteri auttaa velkojia saamaan tietoa maksukyvyttömyysmenettelyistä
Maksukyvyttömyysrekisteri on siis ilmainen rekisteri, josta kuka tahansa voi selvittää maksukyvyttömyystietoja. Vaikka rekisterin tavoitteena on ensisijaisesti helpottaa velkojien tiedonsaantia maksukyvyttömyysmenettelyistä, on nyt kenen tahansa helppo tarkistaa vastapuolen rekisteritiedot ennen esimerkiksi ryhtymistä liikesuhteeseen tuntemattoman henkilön kanssa. Tietoa rekisteristä voi hakea mahdollisen velallisen nimellä, henkilötunnuksella tai Y-tunnuksella.
Velkojat saavat rekisteristä tiedot esimerkiksi velkojainkokouksen ajasta ja paikaista, konkurssin valvontapäivästä sekä pesänhoitajan tiedoista.
Konkurssi- ja yrityssaneerausrekisterin tiedot ovat olleet Suomessa aiemminkin julkisia, mutta ne eivät ole olleet saatavilla verkossa. Yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevat tiedot tulevat siis saataville internetiin vain silloin, kun järjestellään elinkeinotoiminnassa syntynyttä velkaa esimerkiksi elinkeinotoiminnasta syntyneitä vuokra-, vakuutus- ja tarvikehankintavelkoja yms.
Konkurssilain muutos liittyy EU:n uuteen maksukyvyttömyysasetukseen . Asetus edellyttää, että sen soveltamisalaan kuuluvista menettelyistä on julkaistava tietyt tiedot yleisen tietoverkon kautta maksutta. Asetusta sovelletaan konkurssiin, yrityssaneeraukseen ja yksityishenkilön velkajärjestelyyn.
Myöhemmässä vaiheessa EU:n jäsenvaltioiden omat kansalliset maksukyvyttömyysrekisterit on tarkoitus liittää yhteen Euroopan oikeusportaalin https://e-justice.europa.eu . Tällöin portaalin kautta esimerkiksi ulkomainen velkoja voi hakea tietoja maksukyvyttömyysmenettelyistä.
Julkaistu 5.2.2019