Uudistuneessa Finlex-palvelussa jo 1,5 miljoonaa käyntiä

Lainsäädännön ja muun oikeudellisen aineiston verkkopalvelu Finlex uudistui helmi-maaliskuun vaihteessa. Ensimmäisten kuuden viikon aikana uudistuneeseen palveluun on tehty jo peräti 1,5 miljoonaa käyntiä.

Finlex on kaikille avoin ja maksuton palvelu, josta voi keskitetysti tutustua mm. Suomen säädöskokoelmaan, tuomioistuinten ja viranomaisten ratkaisuihin ja määräyksiin sekä yleissitoviin työehtosopimuksiin.

Uudistuksen teknisestä toteutuksesta vastasi Oikeusrekisterikeskus yhteistyökumppaneineen. Sen yhteydessä Finlexiin tehtiin useita käyttäjäkokemusta parantavia muutoksia, kuten mahdollisuus hakea ja suodattaa aineistoja entistä tarkemmilla hakukriteereillä. Erityisesti lainsäädännön parissa työskenteleviä palvelee mahdollisuus lukea rinnakkain saman aineiston suomen- ja ruotsinkielistä versiota. Lisäksi palvelun käytettävyyttä parannettiin kehittämällä selausnäkymää, sivunavigointia ja säädösten sisäistä sisällysluetteloa.

Uudistuksen myötä Finlexissä on käytettävissä entistä laajemmat ja ajantasaisemmat säädösaineistot. Merkittävää on myös se, että aineistoja on nyt julkaistu avoimena datana, jota on mahdollista hyödyntää muiden verkkopalvelujen perusaineistona.

Finlex-verkkopalvelu on toiminut lainsäädännön tietopankkina jo 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Palvelun omistaa oikeusministeriö ja sen ylläpidosta vastaa Oikeusrekisterikeskus.

Finlex-palveluun: http://www.finlex.fi/

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Riina Muurila, oikeusministeriö, puh. 0295 150 303, [email protected]
it-asiantuntija Henri Ihalmo, Oikeusrekisterikeskus, puh. 0295 665 629, [email protected]

Julkaistu 24.4.2025