Vastaa ja vaikuta
Haluamme kehittää rekrytointiviestintäämme ja työnantajakuvaamme. Kehittämisen tueksi olemme avanneet kyselyn, jolla selvitämme, millaisia tekijöitä Oikeusrekisterikeskukseen työnantajana yhdistetään.
Kyselyyn vastaaminen vie vain muutaman minuutin. Kyselyyn vastataan nimettömästi eikä yksittäisiä vastaajia yksilöidä ja henkilötietoja kerätä. Jokainen vastaus on arvokasta tietoa meille, joten kiitos jo etukäteen vastauksestasi!
Tule meille töihin
Tällä hetkellä haussa olevat tehtävämme löydät Avoimet työpaikat -sivulta
.
Merkityksellistä työtä oikeushallinnossa
Meillä ORK:ssa työskentelee noin 220 henkilöä erilaisilla osaamis- ja koulutustaustoilla. Työntekijämme ovat muun muassa insinöörejä, juristeja, tradenomeja ja eri alojen maistereita.
Työntekijöidemme yleisimmät nimikkeet ovat IT-suunnittelija ja palveluasiantuntija. Tehtävänkuvat nimikkeiden takana ovat varsin vaihtelevia. Esimerkiksi IT-suunnittelijat voivat työskennellä muun muassa tietojärjestelmien testaus- ja laatupäällikköinä, palveluvastaavina, tuoteomistajina tai scrum mastereina. Palveluasiantuntijat taas hoitavat meillä esimerkiksi rekisteri- ja täytäntöönpanotehtäviä sekä hallinnollisia rooleja.
Osaamisen kehittämistä monessa muodossa
ORK:ssa panostetaan henkilöstön osaamisen kehittämiseen niin koulutusten, valmentavan johtamisen kuin tehtäväroolien muokkaamisenkin näkökulmasta. Keskitymme erityisesti luomaan järjestelmällisiä käytäntöjä osaamisen kehittämisen tukemiseksi arjessa. Tässä apunamme on muun muassa henkilöstön käytössä oleva satojen kurssien koulutusvalikoima .
Osaamisen kehittäminen on ORK:ssa kouluttautumista, mutta myös oikeanlaisia mentorointisuhteita ja sopivassa nousukulmassa olevia haastavampia tehtäviä.
Arvostamme projektinhallintataitoja, ketteriä toimintatapoja, asiakaspalveluosaamista sekä erinomaisia viestintä- ja vuorovaikutustaitoja. Vastuullisuus, oikeudenmukaisuus ja palvelulähtöisyys ovat tekemistämme ohjaavat arvot, joiden varaan rakennamme kaiken toimintamme.
Joustavaa hybridityöskentelyä
Virastomme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Hämeenlinnan keskustassa. Joustavien etätyömahdollisuuksien ansiosta työskentely on useissa tehtävissä mahdollista myös paikkariippumattomasti.
Tarjoamme nykyaikaisia menetelmiä ja välineitä työntekoon sekä hyvät työsuhde-edut. Meillä on mukava työilmapiiri, jossa saat sopivasti vastuuta. Haastavissa tilanteissa et kuitenkaan jää yksin, vaan kollegasi tarjoavat tukea, kun sitä tarvitset. Haluamme, että viihdyt työssäsi ja kehityt kanssamme.
Tule tekemään merkityksellistä ja vastuullista työtä oikeushallintoon!
Seuraa työarkeamme sosiaalisessa mediassa
Jaamme tunnelmia arjestamme sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #töissäORKssa. Tule mukaan seuraamaan ja pysyt ajan tasalla muun muassa avoimista työpaikoistamme!
- ORK:n LinkedIn-tili: @Oikeusrekisterikeskus
- ORK:n Instagram-tili: @oikeusrekisterikeskus
- ORK:n Youtube-tili: Oikeusrekisterikeskus ORK
Julkaistu 17.1.2020