Ohjeita työnantajalle rikosrekisteriotteista
Työnantajilla on tietyissä tapauksissa oikeus tai velvollisuus pyytää työntekijää tai yksityisen sosiaali- tai terveyspalvelun palveluntuottajaa esittämään rikosrekisteriotteen. Tälle sivulle on koottu ohjeita työnantajille sekä viranomaisille.
Rikosrekisteritiedot ovat salassa pidettäviä ja niitä luovutetaan ainoastaan rikosrekisterilaissa (770/1993, 3 §) säädettyihin tarkoituksiin. Työnantajalla on lain mukainen peruste tarkastaa työntekijänsä rikosrekisteriote ainoastaan lasten, iäkkäiden ja vammaisten kanssa toimimista koskevissa tehtävissä.
Rikosrekisteriotteen tilaa tehtävään valittu työn- tai viranhakija itse, eikä työnantajalla ole oikeutta tilata otetta hänen puolestaan. Kun työntekijä hakee rikosrekisteriotetta, hänen tulee ilmoittaa Oikeusrekisterikeskukselle hakemusta täyttäessä täsmälliset ja totuudenmukaiset tiedot. Puutteelliset tiedot viivästyttävät hakemuksen käsittelyä.
Työnantajan tulee jo hakuilmoituksessa mainita siitä, että tehtävään valittavan henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisteriote. Tämä koskee vain tehtävään valittua, sillä rikosrekisteriotetta ei luovuteta työnhakua varten. Otetta ei myöskään ole tarkoitettu toistuvaan taustan tarkastamiseen.
Työnantajalle esitettävä rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi ja ote on palautettava viipymättä työntekijälle takaisin.
Työnantaja ei saa kopioida tai muulla tavalla tallentaa työntekijän rikosrekisteriotetta, vaan tämä voi ainoastaan tehdä merkinnän otteen päiväyksestä ja siitä, että ote on esitetty nähtäväksi.
Rikosrekisterissä oleva tuomio ei tarkoita työhönotto-, nimitys- tai toimintakieltoa. Työnhakijan soveltuvuus jää aina työnantajan harkintaan.
Rikosrekisteriote voidaan pyytää henkilöstä, joka ensimmäistä kertaa valitaan työ- tai virkasuhteeseen, johon olennaisesti sekä pysyväisluontoisesti kuuluu työskentelyä lasten kanssa. Työ voi olla ilman huoltajan läsnäoloa tapahtuvaa alaikäisen kasvatusta, opetusta, hoitoa tai muuta huolenpitoa tai muuta työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa alaikäisen kanssa. Otetta voidaan edellyttää myös, kun henkilölle annetaan näitä tehtäviä ensimmäisen kerran (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002, 2 § ja 3 §)
Otteen luovutusperusteet lasten kanssa työskentelyä varten
Jotta ote voidaan luovuttaa, ehtojen työn pysyväisluontaisuudesta sekä olennaisuudesta tulee täyttyä.
Henkilöstöryhmiä, joita rikostaustan tarkastusmenettely koskee ovat:- päivähoidon hoito- ja kasvatushenkilöstö,
- lastensuojelun laitoshuollon hoito- ja kasvatushenkilöstö ja yksityisten perhekotien hoito- ja kasvatushenkilöstö,
- esiopetuksen, perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstö,
- nuorisotoimen ohjaushenkilöstö
- osittain liikuntatoimen ohjaushenkilöstö,
- sairaaloiden lastenosastojen ja lastenpsykiatristen ja nuorisopsykiatristen osastojen hoitohenkilökunta,
- lastensuojelulaitoksen tai sisäoppilaitoksen tekninen tai hallinnollinen henkilökunta ja
- koulujen ja lastensuojelulaitosten sosiaalityöntekijät ja psykologit.
- aamu- ja iltapäivätoiminta (palveluiden järjestäjä / hankkiminen),
- perhehoitolain mukainen perhehoito,
- siviilipalvelusvelvollisen työpalvelu,
- työkokeilu,
- yksityisen sosiaalipalveluiden tuottaminen ja
- yksityisten terveyspalveluiden tuottaminen.
Milloin otetta ei luovuteta lasten kanssa työskentelyä varten?
Otetta ei luovuteta, jos ehdot työn pysyväisluonteisuudesta sekä olennaisuudesta eivät täyty ja yhteydenpito alaikäiseen on satunnaista tai vastaanottotoiminnan luonteista.
Tällaisia tehtäviä ovat muun muassa- lääkärin vastaanottotilanteet,
- virastossa työskentelevän sosiaalityöntekijän työ,
- kasvatus ja perheneuvolassa tehtävä työ,
- lastenneuvolatoiminta ja
- kirjastoissa tehtävä työ.
Usein lapsi tapaa näissä tilanteissa työntekijän myös vanhempansa seurassa.
Rikosrekisteriote voidaan pyytää henkilöstä, joka valitaan työ- tai virkasuhteeseen, johon olennaisesti sekä pysyväisluontoisesti kuuluu työskentelyä iäkkään tai vammaisen henkilön kanssa. Työ voi olla avustamista, tukemista, hoitoa, huolenpitoa tai muuta henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa tapahtuvaa työskentelyä. Otetta voidaan edellyttää myös, kun henkilölle annetaan näitä tehtäviä ensimmäisen kerran (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023, 28 § ).
Otteen luovutusperusteet iäkkäiden ja vammaisten kanssa työskentelyä varten
Jotta ote voidaan luovuttaa, ehtojen työn pysyväisluontaisuudesta sekä olennaisuudesta tulee täyttyä.
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) mukaan iäkkäiden ja vammaisten kanssa työskentelyssä ja rikostaustan tarkastamisessa on kyse vastaavasta sääntelystä, joka on voimassa lapsen kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskien. Lisätietoja löydät STM:n verkkosivuilta .
Henkilökohtaista vuorovaikutusta ovat esimerkiksi erilaiset kotiin annettavat palvelut, samoin myös asumisyksiköissä tai tehostetussa palveluasumisessa asukkaan huoneissa tapahtuva hoito.
Milloin otetta ei luovuteta iäkkäiden ja vammaisten kanssa työskentelyä varten?
Otetta ei luovuteta, jos ehdot työn pysyväisluonteisuudesta sekä olennaisuudesta eivät täyty ja yhteydenpito iäkkääseen tai vammaiseen on satunnaista tai vastaanottotoiminnan luonteista.
Rikosrekisteriote luovutetaan ainoastaan työ- tai virkasuhdetta varten. Otetta ei siis luovuteta esimerkiksi työkokeilua tai työkuntoutusta varten.
Lasten parissa tehtävä työharjoittelu
Oppilaitos voi harkintansa perusteella vaatia rikostaustaotteen nähtäväksi opiskelijalta, silloin kun opintoihin liittyy olennaisesti lasten parissa työssäoppimista tai työharjoittelua (rikosrekisterilaki 770/1993, 6 § ). Opintoja varten myönnettävä ote on maksuton. Arviointi täyttääkö työssäoppimistehtävä soveltamisalarajaukset, tehdään oppilaitoksessa.
Opiskelija esittää otteen pyydettäessä oppilaitokselle eli koulutuksen järjestäjälle. Opiskelijan rikosrekisteriote voidaan luovuttaa ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (531/2017) , ammattikorkeakoululain (351/2003 ) tai yliopistolain (558/2009) mukaisiin opintoihin.
Näin ollen ote luovutetaan ainoastaan tutkintoon johtavan harjoittelun suorittamista varten. Esimerkiksi kotoutumiskoulutukseen ei luovuteta rikosrekisteriotteita.
Huomio! Vain oppilaitos voi pyytää otteen nähtäväksi, eikä harjoittelupaikalla ole oikeutta pyytää rikosrekisteriotetta nähtäväksi.
Iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden parissa tehtävä työharjoittelu
Rikosrekisteriotteita ei luovuteta iäkkäiden ja vammaisten parissa tehtävää työharjoittelua varten lainsäädännön vielä uupuessa.
Yrittäjät
Lasten, iäkkäiden tai vammaisten parissa työskentelevien mahdollista rikostaustaa ei selvitetä tilanteissa, joissa työskentely tapahtuu virka- tai työsuhteen ulkopuolella. Työskentely voi tällöin tapahtua esimerkiksi yksityisenä yrittäjänä elinkeinovapauden nojalla.
Otetta ei luovuteta tarjouskilpailua tai palvelujen ostosopimuksen allekirjoittamista varten. Yksityisenä ammatinharjoittajana toimivan henkilön rikostausta tarkastetaan lupa- tai ilmoitusmenettelyn yhteydessä Aluehallintoviraston, Valviran tai hyvinvointialueen toimesta. Ostopalvelusopimuksen yhteydessä toimeksiantaja ei ole oikeutettu rikosrekisteritietojen tarkastamiseen.
Taksiyrittäjät ja ajoneuvojen kuljettajat
Jos työsuhteessa toimivan kuljettajan tehtäviin kuuluu pysyväisluontoista ja olennaista työskentelyä lasten kanssa, myös työnantajana toimiva yrittäjä on velvollinen tarkastamaan työntekijän rikostaustaotteen. Työsuhteessa toimiva kuljettaja voi siis saada lasten kanssa työskentelevien rikosrekisteriotteen ainoastaan säännöllisiä koulukyydityksiä tehdessään.
Rikosrekisteriotetta ei luovuteta tavanomaisia linja-ajoja varten, joissa samoja lapsia ei tavata toistuvasti ilman heidän huoltajiensa läsnäoloa. Iäkkäiden tai vammaisten kanssa työskentelevien rikosrekisteriotetta ei myönnetä taksikuljettajille, sillä työnantaja eli kuljetusalan yrittäjä, ei ole sote-alan palveluntuottaja.
Huomio! Taksiyrittäjä ei voi tilata otetta itsestään. Taksinkuljettajan rekisteritiedot tarkastaa liikenneluvan myöntävä lupaviranomainen Liikenne ja viestintävirasto Traficom.
Keikkatyö
Lasten, iäkkäiden tai vammaisten kanssa työskentelevien rikosrekisteriote voidaan luovuttaa keikkatyötä varten, jos jokaista sovittua keikkaa varten laaditaan uusi työsopimus. Muuten rikosrekisteriote tarkastetaan kertaluontoisesti, kun henkilö ensi kerran otetaan tai nimitetään työ- tai virkasuhteeseen, tai kun henkilölle annetaan ensimmäisen kerran tehtäviä, jotka liittyvät pysyväisluontoisesti ja olennaisesti lapsiin, iäkkäisiin tai vammaisiin henkilöihin.
Hankintamenettelyllä tarkoitetaan julkista hankintamenettelyä, jossa ennen hankintasopimuksen tekemistä hankintayksikön on vaadittava valittua tarjoajaa toimittamaan ajantasaiset todistukset ja selvitykset sen tutkimiseksi, koskeeko sitä hankintalainsäädännössä tarkoitettu pakollinen poissulkemisperuste.
Työnantajan ei tule pyytää hankintamenettelyn mukaista rikosrekisteriotetta esitettäväksi turvallisuusselvitystä varten. Työantajalla ei ole laista tulevaa perustetta tarkastaa työntekijänsä rikosrekisteriotetta muissa kuin lasten, iäkkäiden ja vammaisten kanssa toimimista koskevissa tehtävissä.
Lisätietoja hankintamenettelyotteesta löydät otekohtaiselta sivulta .
Työnantajan työntekijästään teettämä Suojelupoliisin turvallisuusselvitys on mahdollinen, jos turvallisuusselvityksen teettämisen kriteerit täyttyvät ja työnhakijalle on jo työpaikkailmoituksessa ilmoitettu turvallisuusselvityksen teettämisestä. Rikos- ja sakkorekisteritiedot tarkastetaan osana turvallisuusselvitystä. Tällöin Oikeusrekisterikeskus luovuttaa Supolle tietoja rekistereistä turvallisuusselvitysten tekemistä varten.
Lisätietoja turvallisuusselvityksistä löydät SUPO:n verkkosivuilta
.
Lisätietoja
Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002)
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta (741/2023, 28 §)
Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittäminen, TEM (pdf)
Laki yksityisyyden suojasta työelämässä 2004/759
Rikosrekisteriotteen tarkistaminen valvontalain nojalla (STM)
Julkaistu 17.12.2024